Samalla tilalla 50-luvulta lähtien

Tilamme historia alkoi 1950-luvulla, kun meidän isovanhemmat ostivat 18 hehtaarisen tilan ja aloittivat 1960-luvun alussa avomaanvihannesten viljelyn. Ensimmäisiä viljeltäviä kasveja olivat pääasiassa palkoherne ja punajuuri, myöhemmin mukaan tulivat myös lanttu ja porkkana.

 

1980-luvun alussa tila siirtyi papalta isällemme, Jukka Lähteenmäelle, jolloin pääasialliset viljelmät tuottivat hernettä ja porkkanaa. Myöhemmin kuvioon tulivat varhaisperuna, jäävuorisalaatti, kesäkurpitsa ja sipulinippu. Isämme on aina ollut avoin uusille ajatuksille – hän jopa koeviljeli vesimelonia ja maissia 90-luvulla. Vuosikymmenten varrella maa- ja metsätila kasvoi alle 20:stä hehtaarista 170:een hehtaariin ja hallitilaa kasvatettiin.

 

Vuonna 2015 tilamme siirtyi sukupolvenvaihdoksessa isältä meille– Santralle ja Sofialle – ja sai nimekseen Maatalousyhtymä Siskosten Vihannestila. Nykypäivänä avomaanvihanneksia viljellään jo useita eri lajikkeita, kuten vuosikymmenten kokemuksella kesäkurpitsaa ja jäävuorisalaattia, sekä muun muassa uusia lajeja kuten kyssäkaalia, tilliä, kruunutilliä ja sipulinippuja, punasipulinippuja ja valkosipulia.

 

Sukumme erikoisuus on pellon raivuu. Uutta hedelmällistä peltoa on raivattu umpimetsästä ja kannikosta hartiavoimin jo kolmen sukupolven verran. Myös sukupolvien rajoja ylittävä yhteinen harrastus on jatkunut pitkään – metsästyskoirat ovat olleet tilan arkipäivää jo 80 vuotta.

 

Perheemme työtä on ohjannut ajatus ja toive maalla asumisen onnesta ja omasta maasta saadusta terveellisestä ruuasta – raikkaassa ilmassa kasvaneista avomaan vihanneksista. Tätä ajatusta haluamme viedä eteenpäin. Haluamme tarjota terveellisiä, puhtaita ja herkullisen makuisia Siskosten Vihannestilan tuotteita.

 

Tilalla kasvaa jokaisen perheenjäsenen syntymäpuu merkiksi kodista ja oman maan onnesta. Seuraavillekin siskoksille, Sofian tyttärille, on jo omat puut istutettu, jotka jatkavat kasvuaan tilamme pihamaalla.